Luku 3
Harmaajätti oli ollut oikeassa. Pienimuotoisten etsintöjen jälkeen hänet kutsuttiin takaisin klaaniinsa. Harmaajätti oli tyytyväinen, mutta hän ei tiennyt, että oli saanut klaanissa melkomoisen suuren vihamiesjoukkion. Jaakkoturkki, Tyrannoturkki ja Koiratappelu halveksivat Harmaajättiä avoimesti. Pavetähti oli liian laiska ja itsekäs välittääkseen kenestäkään edes negatiivisessa mielessä. Partavaahto taasen oli pultsariklaanin kissoista kaikkein sosiaalisesti ongelmaisin. Hän ei ollut muiden kanssa tekemisissä muulloin, kuin valittaessaan leukakarvojensa ainaista kasvua. Klaaninvanhin Voikkarimaha ei ollut oikein missään tekemisissä kenenkään kanssa. Ainoat henkilöt jotka klaanissa kunnioittivat Harmaajättiä, olivat Ekohippi, joka tosin yritti olla kaikille ystävällinen, ja oppilaat.
Eräänä yönä kävi sitten niin, että Tyrannoturkki, Koiratappelu ja Jaakkoturkki olivat päättäneet salamurhata Harmaajätin. He olivat sopineet heräävänsä siinä kuuhuipun jälkeen, mutta kun kukaan heistä ei omistanut herätyskelloa, tai edes tiennyt mikä semmoinen oikein on, herääminen ajallaan meni vähän pieleen. Joka tapauksessa ilkeämielinen seurue oli kokonaan herännyt aamuyön hämärissä. Heill’ oli yksinkertainen suunnitelma. Jaakkoturkin oli määrä asettaa tappavat kyntensä Harmaajätin leuan alle ja sillä aikaa Tyrannoturkin oli tarkoitus mylväistä ja Koiratappelun tuli vain irvistellä taustalla. Näin tapahtuikin ja Jaakkoturkki sanoi: ”Nyt sinä kuolet!” ”Höh! Missä Ekohippi on? Apua!” kiljui Harmaajätti tajuttuaan tukalan tilanteensa. ”Hähähähähähähähähähähähähähähhähähähäää! Ekohippi ei ole täällä”, maukui Jaakkoturkki omahyväisesti. Sitten hän rupesi tunkemaan kynsiään Harmaajätin leukaan. Kynnet varmaan olisivatkin uponneet tappavan syvälle, ellei yht’äkkiä olisi sotureiden pesään alkanut lentää kukkia. ”Kukkaisvoimaa!” kuului jostain Ekohipin ääni. Jaakkoturkki oli tosi allerginen kukille ja hän aivasti valtaisasti, at-sii. 2 muuta pahantekijää pelästyivät Jaakkoturkin aivastusta niin suuresti, että kangistuivat hetkeksi. Ekohippi käytti tilaisuutta hyväkseen, ja otti kauhistuneen Harmaajätin niskanahasta kiinni. Ekohippi lähti raahaamaan valtaisaa toveriaan poispäin leiristä. Salamurhaajat eivät vaivautuneet takaa-ajoon, sillä he olivat vain iloisia kun Harmaajätti menisi nyt ehkä lopullisesti pois.
Pian leirin ulkopuolella Harmaajätti pystyi kävelemään omin jaloin. ”Sepäs oli järkyttävää! Harmi että uskontoni kieltää väkivallan. Muuten olisin surmannut nuo luopiot”, manasi Harmaajätti, ”Minne muuten olemme menossa?” Ekohippi vastasi tähän: ” Menemme erääseen salaiseen paikkaan, jota kukaan pultsariklaanilaisista ei tunne.” Muuta Harmaajätti ei sitten kysellytkään. Hän seurasi kuuliaisesti pelastajaansa. He kävelivät melko kauan, oikeastaan jopa kaksijalkojen pahimman ydinlaskeuma-alueen ulkopuolelle. Sitten he tulivat luolalle, ja menivät sisään. Luolasta kuului tyytyväistä kehräystä. ”Höh, siellä on jo joku”, naukui Harmaajätti pettyneenä. ”Ei kun kyllä me tänne olemme menossa. Siellä on tovereitani”, vastasi Ekohippi, ”Moron!” huusi hän sitten luolaan. ”Miksi haukut noita tovereitasi ääliöiksi? Ette taida olla kovin lämpimissä väleissä”, ihmetteli Harmaajätti. ”Häh? Minähän vain tervehdin heitä”, naukui Ekohippi. Kun Harmaajätti astui Ekohipin vanavedessä luolaan, hänen leukansa loksahti hämmästyksestä auki. Koko luola haisi ihan soijakastikkeelta. Siellä oli myös muita kummallisia tuoksuja, joita Harmaajätti ei tunnistanut. Tuoksut harhauttivat Harmaajätin aistit. ”Tuolla taitaa olla 845 kissaa”, hän naukui. ”Ei niitä ole kuin 3”, sanoi Ekohippi tähän, ”Taidat kärsiä aistiharhoista” Sitten Ekohippi selitti Harmaajätille, että he kokoontuivat näiden kissojen kanssa aina välillä tähän luolaan litkimään soijakastiketta, ja joskus jotain muitakin kaksijalkalasta saatuja juttuja. Kaikki kissat istuivat välkehtivän esineen ympärillä. Oikeasti se oli kaksijalkojen metsään hylkäämä laavalamppu, mutta kissat uskoivat sen olevan tähtiklaanin pyhä sanoma. Vasta kun Harmaajätin aistit olivat edes vähäsen seljinneet, hän tajusi että koko luola oli koristeltu kukkasin. ”Mitä tämä oikein tarkoittaa?” kysyi Harmaajätti, joka ei liiemmin pitänyt kukista. ”Kukkaisvoimaa!” naukaisi lempeän ja viisaan näköinen vanha kolli miellyttävän matalalla äänellä. ”Hurlia turlia”, mutisi Harmaajätti, mutta kävi makaamaan laavalampun viereen. Häntä oli alkanut kummasti ramaista. Ekohippi ja muut kissat rupesivat myös nukkumaan lampun ympärillä ringissä. Huomenna olisi uusi päivä.
Luku 4
Harmaajätti heräsi luolasta yksin. Soijakastike ja kukkaset lemusivat vieläkin. Harmaajätti päätti mennä kierimään luolan ulkopuolella olevaan ketunläjään, jotta saisi epämiellyttävät hajut turkistaan pois. Juuri kun Harmaajätti oli parhaillaan kierimässä ketunläjässä, saapui Ekohippi kahden vieraan kissan kanssa paikalle. ”Mitä tuhannen tulimmaista sinä oikein teet?” naukui Ekohippi hämmästyneenä toverilleen. ”Meh, näyttelin vain. Kaikki mitä näit, oli harhaa”, sopersi Harmaajätti tuntien kuumoituksen korvillaan ja poskillaan. Ekohippi näytti epäuskoiselta, muttei ruvennut väittämään vastaan. Sen sijaan hän rupesi märehtimään ruohoa. Harmaajätti katsoi touhua inhoten, ja muisti samalla oman valtaisan nälkänsä. ”Mistäköhän täältä saisi hyvin riistaa”, naukui Harmaajätti. Toinen vieraista kissoista, hullunkurisesti päänsä seudulta melko vähäkarvainen kimitti: ”Mä voin tulla näyttää” ”HÖH! Etkä voi. Kuka edes olet?” töksäytti Harmaajätti epäkohteliaasti. ”Älä ole noin epäkohtelias!” suutahti Ekohippi, ”Hän on minun toverini, Nokkavatsa, aumaklaanin soturi” ”HAHAHAHAHHHAHAHAHAHHHAAA!! Taidatkin olla aikamoisen nokkava kaveri!” mylvi Harmaajätti nauraen, mrrau. Harmaajätti nauroi niin makeasti, ettei huomannut kuinka vihaisesti Ekohippi kynnet paljastettuina häntä mulkoili. ”Nooh, rauhoitutaanpas”, naukui toinen vieraista, vaka vanha matalaääninen harmaantunut kolli, ”Mitäs muuten tykkäisit, jos lähtisin näyttämään sinulle todellisen oravien runsauden sarven?” Harmaajätin ilme kirkastui välittömästi. ”Joo. Olisi tosin kiva tietää keitä te olette”, hän naukui. ”Minä tässä olen Salotähti, aumaklaanin päällikkö ja Nokkavatsan nimen jo kuulitkin. Hän ei muuten ole kovin nokkava, mutta sitäkin sarkastisempi”, naukui harmaa vanhus rauhallisesti.
Kun Harmaajätti oli Salotähden seurassa metsästänyt kyllikseen oravoita, hän kapsahti katajan juurelle lepäilemään. Salotähti toimi samoin, ja sitten Harmaajätti esitti kysymyksen, joka oli askarruttanut hänen mieltään jo melkomoisen pitkään: ”Minkälainen klaani se aumaklaani oikein on? Minusta sinä olet ihan erilainen päällikkö kuin pultsariklaanin päällikkö.” Salotähti vastasi tähän viisaasti: ”Nooh, en tiedä minkälainen teidän päällikkönne on, mutta hallitsen vain soturilain mukaan, niin kuin kaikki klaanit. Aumaklaanin maiden lähellä ei kyllä ole muita klaaneja.” Harmaajätti hämmästyi, ja naukaisi: ”Mutta soturilakihan on vain se, että klaanipäällikön sana on soturilaki. Sinä et kuitenkaan vaikuta mitenkään kauhean pomottelevaiselta.” Salotähti naurahti, mrrau: ”Kyllä soturilakiin kuuluu paljon paljon muutakin. Käsittääkseni klaanissanne on aika paljon sosiaalisia ongelmia. Soturiimennekin ovat melkomoisen outoja.” ”Höh, eikö jokaisessa klaanissa sitten ole sosiaalisia ongelmia? Minä luulin, että se kuuluu klaanielämään”, sanoi Harmaajätti tyrmistyneenä ja jatkoi: ”Ja Pavetähti antoi meille nimemme kuulemma ihan vitsinä. Hän aina naureskelee niille tosi remakasti, muttei kukaan oikein ole uskaltanut vastustaa, kun klaanipäällikön sana on soturilaki” Salotähti vain tuijotti Harmaajättiä miettiväisenä. Sitten hän lähti ja naukaisi lähtiessään: ”Nooh, minun tästä pitääkin lähteä. Ekohippi ei olekaan kertonut tuommoisia klaanistanne. Minä en kyllä sanoisi sitä edes klaaniksi. Päällikkönne vaikuttaa melkoiselta luopiolta!” Harmaajätti järkyttyi. Ehkei hänen olisi pitänyt paljastaa vieraalle klaanipäällikölle klaaninsa ongelmia. Eihän hän toisaalta ollut tiennyt niiden olevan ongelmia, ja hänen rajallinen ajattelunsa oli muutenkin jo hämmennyksissän Salotähden kuvailemasta aumaklaanista ilman sosiaalisia ongelmia.
Salotähti saapui luolalle perässään masentunut Harmaajätti. Ekohippi odotteli jo luolalla, ja hänen vieressään Nokkavatsa teki jotain kerrassaan kummalista. Päästään harvakarvainen kissa näytti viskelevän kaikkea tassuihinsa osuvaa roinaa ilmaan. Hän hyppeli villisti ympäriinsä, ja yksi hänen heittämistään kävyistä osui jotenkin kummallisesti Salotähteä pehmeään vatsaan. ”KUKA HEITTELEE?” karjaisi normaalisti lempeä vanhus hämmästyttävän kovalla äänellä. ”Ööh, minä”, naukaisi melko nuori Nokkavatsa nolostuneena, ”Yritin vain heittää tällä kamallatuota leppälintua tuolla oksalla” Ekohippi tuhahti: ”Yritin saada häntä lopettamaan, mutta hän vain sanoi, että leppälintujen heittely kaikella tavaralla on hänen intohimonsa.” Salotähti vastasi tähän taas yhtä rauhallisesti kuin aiemminkin: ”Nooh, kyllähän minä Nokkavatsan tunnen. Nyt kuitenkin on aika lähteä. Ja niin on varmasti teidänkin. Turvalista kotimatkaa” Molemmat kissaseurueet lähtivät takaisin klaaneihinsa Harmaajätin mielen ollessa täynnä kaikenmoisia selittämättömiä kysymyksiä.
