TOTUUDELLINEN SOTA

Tähän kirjoitan nyt alkujutun

 

Olipa kerran kaksijalkojen ydinvoimala. Eräänä yönä ydinvoimala räjähti. Liekit olivat tosi nätin näköisiä. Kaikki kaksijalat tulivat katsomaan liekkejä, vaikka se koski niiden kurkkuja. No ei siinä mitään, kaksijalat joutuivat muuttamaan alueelta pois, koska he saivat kuulla, että alueella on melkomoisen radioaktiivista, ja tämän myötä melkomoisen vaarallista elellä. 3 vuoden kulutta kaksijalkojen jätettyä alueen, sinne saapui lähimmästä kaksijalkakylästä kissa nimeltä Pave.

 

Pave oli tyhmän näköinen naaraskissa. Sillä oli vaaleanmoinen karvoitus, ja sen ajatukset olivat julmaakin julmemmat. Paven kaksijalat olivat häätäneet hänet kotoaan. Kun Pave oli sitten matkaamassa pois kotoaan, kohtasi hän surkean ja änkyttävän näköisen kissan, jolla oli violetihtava turkki. Vieras kissa sanoi Pavelle: ”K-k-k-kuka s-s-sinä o-o-ikein o-o-olet?” Pavetähti vastasi kissalle töykeästi: ”Opettele puhumaan, ja ei kuulu sinulle tyhmä!” ”N-n-n-n-n-äytät k-k-k-k-k-k-k-kotikisulta. V-v-v-v-voisin t-t-t-tappaa s-s-s-sinut h-h-h-h-halutessani.” , maukui vieras kissa tähän ja jatkoi, ”O-o-oolen R-r-ravakuono, a-a-a-a-aumaklaanin v-v-v-v-varapäällikkö.” ”Täh, mitä sinä oikein höpötät? Onks sul päässä vikaa?”, vastasi Pave töykeään tyyliinsä. ”V-v-v-voi, e-e-e-tkö t-t-t-t-iedä m-m-m-m-millaista o-o-o-o-on k-k-k-k-laanikissan e-e-e-e-lämä? L-l-liity s-s-s-sitten A-a-a-a-aumaklaaniin!”, naukaisi Ravakuono, ja rupesi selostamaan Pavelle klaanielämän hienouksia. ”Kiitos, mutta ei kiitos. Taidankin tästä lähteä”, sanoi Pave.

 

Huolimatta töykeästä käytöksestään Pavessa oli kuitenkin herännyt kiinnostus klaanielämään. Erityisesti siinä kohdassa, kun Ravakuono oli kertonut klaanipäällikön 9 elämästä, oli Pave suorastaan kihissyt innosta. Pave ei kuitenkaan ollut semmoinen kissa, joka tottelisi muita ja tyytyisi vain yhteen elämään. ”Perustanpa oman klaanin!”, tuumi Pave. Hän nääs sattui olemaan tiineenä.  Pave vaelsi kaksijalkojen vanhan ydinvoimalan läheisyyteen ja synnytti pentunsa sinne radioaktiiviselle maaperälle. Pave sai 3 pentua. Heidän nimikseen tulivat Jaakkoturkki, Ekohippi ja Tyrannoturkki. Jaakkoturkin synnyttämisessä oli Pavella ollut vähän ongelmia, sillä pentu parka oli maailmaan tullessaan jotenkin kummallisesti vääntynyt niin, että sen selkä jäi koveraksi. Jaakkoturkki-parka olisikin varmaan kuollut, ellei sattumoisin olisi ohi kävellyt hento kissa, jonka etutassuissa oli merkillisiä okaisia kuvioita. Vieras kissa kimitti: ”Mitäs täällä tapahtuu?” ”Mene pois typerys! En kaipaa mitään säälipisteitä!” sanoi Pave selvästi tuskissaan. ”No en sitten sääli sinua. Minulla vain olisi ollut unikonsiemeniä, joilla olisin voinut lievittää kipujasi, ja pelastaa pentusi. Olen nääs nähnyt semmoisia unia, joissa olen ihan niin kuin mukamas jonkun klaanin parantaja. Aikas hölmön kuuloista, eikös?” naukui vieras kolli, ”nimeni on muuten Evanmieli” ”No anna niitä tyhmiä siemeniä sitten! Tarvitsen klaaniini parantajaa. Otatko pestin? Lönen är okej”, tiuskaisi Pave, joka oli oikeastaan nimennyt itsensä jo Pavetähdeksi, ja julistanut itselleen 9 henkeä. ”Nojoo, vaikken oikein tajunnutkaan tuota viimeistä lausetta. Taidat olla kielikissoja”, sanoi Evanmieli.

 

Näin pelastui Pavetähden pentu Jaakkoturkki. Kun Pavetähden pennut kasvoivat, he rupesivat värväämään kaikenmoisia kissoja klaaniinsa. Pääasiassa nämä kissat olivat sosiaalisista ongelmista kärsiviä spurgukissoja, jotka mieluusti liittyivät klaaniin saadakseen elämäänsä sisältöä. ja pian niitä olikin jo aika paljon. Pavetähti nimitti pennuistaan Jaakkoturkin varapäällikökseen, koska piti Jaakkoturkkia pennuistaan vahvimpana. Olihan tämä selvinnyt melkomoisen vaikeasta synnytyksestä.

 

 

Luku 1

”ÄÄÄÄÄ!! Milloin me lähdemme metsästämään?”, kimitti pieni oppilas nimeltänsä Hullutassu. Tämän rauhanomainen mestari, jonka oppilas oli herättänyt vastasi: ”Öää, miksi aina herätät minut niin aikaisin?” ”Minä vain haluan metsästämään”, sanoi pieni oppilas. ”No mennään sitten”, sanoi Ekohippi, Hullutassun mestari. ”NOH! Mitä täällä oikein mölytään?” mylväisi soturien pesässä myöskin nukkuva Harmaajätti. Harmaajätti kohosi vuoteeltaan, muttei omin voimin. Hän nääs oli metsän antimista rakentanut itselleen monimutkaisen moottorimakuualustan, joka nousi sekä pää- että jalkopäästä. ”Tosin, nyt on jo aamiaisaika. Menenpä tästä syömään”, mylvi Harmaajätti, ja rupesi löntystelemään tuoresaaliskasalle. Hän söi pettyneenä kaikki kasassa olleet 5 oravaa, ja 8 mustarastasta. ”Höh! Nämä ovat vain puolikkaan annos! Hei Ekohippi, metästähän paljon riistaa tuon oppilaasi kanssa! Minulle jäi vielä nälkä”, karjui Harmaajätti. ”Sopiihan tuo”, virkkasi Ekohippi, ”syön vain ensin oman aamiaiseni” Ekohippi oli siitä varsin merkillinen klaanikissa, että hän ei syönyt lihaa ollenkaan. Hän kyllä metsästi, olihan hän uskollinen klaanilainen. Itse hän kuitenkin eli ruoholla, ja kaksijalkalasta pöllimällään soijakastikkeella. ”Mmmmmmmmmmmmm, onpas hyvää!” kehräsi Ekohippi lipittäessään soijakastiketta. ”Hyi olkoon!” murisi Harmaajätti, syödessään viimeistä rastastaan. Juuri tällöin sattui paikalle varapäällikkö Jaakkoturkki. ”Hei etkö tunne soturilakia?” karjui hän Harmaajätille, ”päällikkö ruokitaan ensin!” ”Minä viis veisaan mistään soturilaeista, kun minulla on nälkä”, töksäytti Harmaajätti. Jaakkoturkki otti vihoissaan esiin Pavetähden kehittelemän kynsiruuvin. Oikeastaan se oli jonkun kaksijalan metsään hylkäämät sakset. Itsekeskeinen Pavetähti vaan oli nimittänyt sen omaksi luomuukseen. ”Hei älähän sohi tuolla!” Mylvähti Harmaajätti kauhistuneena. Kynsiruuvia nääs käytettiin niskuroitsijoiden opettamiseen. ”Saatanpa sohiakin!” naukaisi Jaakkoturkki, ja otti kynsiruuvin kömpelönmoisesti tassuihinsa. Hän yritti leikata Harmaajätiltä kynnen siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Nyt kyllä teit virheen!” mylväisi Harmaajätti ja väkivahva kun oli, iski Jaakkoturkin tainnoksiin valtaisalla tassullaan. ”Höh, unohdin ottaa kynnet esiin”, tuhahti Harmaajätti, ”tuo tyyppi olisi nyt variksenruokaa, jos niin olisin menetellyt”

 

LUKU 2

”GRRRRAAAAAUUUURRR!!! Kuka on taas syönyt kaikki tuoresaaliit?” mylvi Tyrannoturkki, Pavetähden lapsista vanhin, ja kovasti mylvimisestä pitävä ruskea kollikissa. Tyrannoturkki oli todella vihoissaan, ja hän kyllä osasi arvata, että tuoresaaliit oli taas kerran syönyt Harmaajätti, jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä suhteellisuudesta. Tyrannoturkki päätti mennä kantelemaan päällikölle: ”Hei Pavetähti, minulla on jotain sanottavaa” ”Aina sinä jaksat valittaa Tyrannoturkki. Mikä on ongelmasi?” naukui Pavetähti selvästikin kyllästyneenä ratkomaan klaaninsa ongelmia. Hoitakoot itse asiansa! ”MRRRRRRRRRRRR! Harmaajätti on taas syönyt kaiken tuoresaaliin”, mylvi Tyrannoturkki. ”No, julistan vaikka Harmaajätin karkotetuksi klaanista. Menkää Koiratappelun kanssa tappamaan se”, naukui Pavetähti ja kävi nukkumaan merkiksi siitä, ettei häntä enää kiinnostanut jutella.

 

Tällä välin heräili vasta patalaiska Harmaajätin oppilas Ameeninenruipelotassu. Pieni kolli oli säälittävän pieni ja epäterveellisen kalpea. Hän laahusti tuoresaaliskasalle vain todetakseen, ettei siellä ollut mitään. ”Voi hapskakkiaisen ketunläjän hiirenpapanat!” kirosi Partavaahto niminen harmaavalkoinen kolli tuoresaaliskasalla, ”Taas kaikki ruoat on syöty!” ”Ja minun mestarini on taas kadonnut johonkin”, valitti Ameeninenruipelotassu, ”Voisikohan herra Partavaahto yrittää kouluttaa minua tänään?” kysäisi minimaalinen oppilas. Ei häntä kyllä oikeasti edes kiinnostanut mikään koulutus, mutta hän kysyi, koska tiesi vastauksen. ”Voi voi voi voi! En pysty kouluttamaan ketään, kun partani on näin valtaisa! Viime yönäkin leukakarvani kasvoivat varmasti ainakin kirpunmitan verran! Oi voi voi! Kohta minä kompastun partaani!” maukui Partavaahto.

 

Metsällä taasen olivat Ekohippi ja Hullutassu saaneet melko kunnioitettavan määrän tuoresaalista ottaen huomioon, että ilma alkoi huolestuttavasti kylmetä ja lehdetkin jo satelivat puista. Ekohippi oli juuri väijymässä vesimyyrää, kun yhtäkkiä jossain ulvahti jokin, ja vesimyyrä pääsi pakoon. ”Höh! Kuka siellä riistaa säikyttelee? ulvaisi Ekohippi. Kun mitään ei kuulunut, hän päätti mennä kuuluneen äänen suuntaan ja mitä hän näkikään! Metsän keskellä oli pieni aukio, jonka keskellä Harmaajätti nosteli kiviä ja keppejä. ”Mitä sinä oikein mölyät täällä?” kysyi Ekohippi tuohtuneena klaanitoveriltaan. ”Höh, ulvaisinpa vain kun nostin juuri ennätykseni. 62 oravanpainoa! Maailmanennätys on 200 oravanpainoa, mutta maailmanmestaruuskisoissa nostetaan yleensä 200–300 oravanpainoa”, Naukui Harmaajätti tyytyväisenä, ”Nyt on kyllä jo melkomoinen nälkä. Olen bodannut koko päivän!” ”Eikös sinun pitäisi metsästää klaanille?” kysyi Ekohippi. ”Nojoo, mutta pitäähän minulla olla voimia, jotta voin metsästää. Etkö sinä muka saa mielihyvää, kun saat nostettua jotakin painavaa?” mylvähti Harmaajätti. ”En mitenkään erityisemmin”, vastasi Ekohippi, ”Minusta muuten tuntuu, että sinun kannattaa varoa nahkaasi. Kohtasin Tyrannoturkin metsässä, ja hän sanoi, että Pavetähti on käskenyt karkottaa tai nylkeä sinut” ”Ja pöh, sehän olikin vasta 8. kerta tällä kuun kymmenyksellä”, naurahti Harmaajätti, ”He nääs aina ottavat minut takaisin, kun olen niin korvaamaton voimiltani!”